Pumpulienkelipatsaan kukitus 5.6.2021
HYVÄT FORSSALAISET
On jälleen koittanut se kesäkuinen lauantai kun kauniissa Ankkalammin puistossa oleva kehrääjätyttöpatsas on saanut kukkaseppeleensä. Tämä kukitus on järjestyksessään jo 45. ja aikojen saatossa patsaan kukituksesta on muodostunut
meille forssalaisille tärkeä ja rakas kulttuuritapahtuma.
Nyt jo toisena koronavuotena peräkkäin Pumpulienkelipatsas – kuten me forssalaiset sanomme – kukitettiin kuitenkin ilman ohjelmaa ja ilman yleisöä. Työväen Sivistysliiton Lounais-Hämeen Opintojärjestö ry ja Forssan Työväenyhdistys ry ovat halunneet kunnioittaa työläisnaisten kunniaa kukittamalla patsaan koronasta huolimatta. Tämä onkin hieno ja arvostettava asia, koska perinteitä voidaan vaalia myös rajoituksia ja suosituksia noudattaen.
Pumpulienkelit ansaitsevat kaiken kunnioituksen meiltä jälkipolvilta. Forssan kaupunki on rakentunut tekstiiliteollisuuden ympärille ja pumpulienkeleillä on ollut tässä merkittävä rooli. He ovat unohtumaton osa Forssan kaupungin historiaa. He tekivät raskasta vuorotyötä, jopa 12-tuntisia vuoroja, ja monet olivat iältään todella nuoria, osa jopa vielä aivan lapsia.
Tutkiessani pumpulienkelien historiaa kysyin itseltäni millaista MINUN elämäni oli 12-, 13-, tai 14-vuotiaana? Ja vastasin itselleni eläneeni onnellisen lapsuuden loppua ja alkavaa nuoruutta. Kävin koulua, harrastin ja tapasin kavereita, kuten sen ikäisillä on tapana. Elin normaalia elämää, johon ei todellakaan vielä siinä vaiheessa kuulunut työnteko.
Saman ikäiset pumpulienkelit kuitenkin tekivät raskasta työtä vaativissa olosuhteissa ja pienellä palkalla. Lapsityövoiman käyttö olikin 1800-luvun loppupuolella vielä sallittua ja varsin yleistä. Tuon ajan suomalaisen yhteiskunnan murrokseen liittyi
monin tavoin myös naisten asema työelämässä ja yhteiskunnassa.
Vielä tänäkin päivänä työelämässä tulee eteen haasteita. Ne voivat koskea työolosuhteita, työilmapiiriä tai tasa-arvoa työmaailmassa. Olemme toki edistyneet hurjasti pumpulienkelien ajoista, mutta parantamisen varaa löytyy aina.
Forssan Työväenyhdistyksen ja Työväen Sivistysliiton Lounais-Hämeen Opintojärjestön yhteinen sanoma tänäkin päivänä on se, että me edelleen arvostamme ja kunnioitamme suomalaista työtä, tasa-arvoa ja suomalaista naista. Tänään,
huomenna, aina.
Lopuksi vielä ote Eino Laitisen kirjoittamasta runosta ”Kukkia pumpulienkelille”
”Katsele nyt ympärillesi, pumpulienkeli.
Asfalttikadussa, jota kävelet, on sinulla oma kaistasi,
kaupungintalon uljaassa seinässä omat tiilesi
ja kouluissa omat luokkahuoneesi.
Puistoissa kukkivat kauniisti sinun kukkasi.
Ei niissä missään näy sinun nimeäsi,
mutta niihin kirjoitetaan vielä joskus kauniisti:
Pumpulienkeli
Olet kehrännyt hyvää lankaa
ja kutonut kaunista kangasta.
Olet lyönyt arvokkaita kuteita
kotikaupunkisi kirjaviin loimiin,
sinä Forssan tyttö, meidän tyttömme.
Tuomme kaikki kukkia sinulle.”
Teksti Kati Kaasalainen, kuvat Kaisa Lepola. Kukittajina toimivat Veera Haavisto ja Kreetta-Kaarina Lepola.
Jaa tämä artikkeli