Jouni Mäkelä piirin puheenjohtajaksi

Toiminta

Forssalainen tukipalvelujohtaja Jouni Mäkelävalittiin puheenjohtajajuudesta luopuneen Minna Lintosen tilalle syyspiirikokouksessa Hämeen Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtajaksi vuosiksi 2013 – 2014. Hän voitti vastaehdokkaana olleen lahtelaisen terveydenhoitaja Sirkku Hildénin äänin 29-24. Piirin I- varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen riihimäkeläinen Kaisu Kotirinta ja II- varapuheenjohtajaksi hämeenkoskelainen Miikka Lönnqvist. Piirihallitukseen valittiin heinolalainen Hannu Ulmanen, hartolalainen Matti Tanskanen, hämeenlinnalaiset Pirjo Sandelius ja Ranjith Kumar Prabhakaran, jokioslainen Jorma Hacklin, nastolalainen Juhani Salo, janakkalalainen Satu Koskela, lahtelainen Heikki Moilanen, orimattilalainen Kirsti Laatunen ja hattulalainen Matti Hämäläinen.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen piti poliittisen tilannekatsauksen ja tämän jälkeen pidettiin paneeli, jossa Viitasen lisäksi olivat altavastaajina kansanedustaja Tarja Filatov ja SDP:n puoluevaltuuston II varapuheenjohtaja Sari Myllykangas. Keskustelussa voimakkaimmin nousivat keskusteluun ammatillisen koulutuksen vähenevät koulutuspaikat Hämeessä ja Talvivaaran kaivoksen ongelmat.