Hyvät toverit!
On taas vapun aika! Samalla on aika juhlistaa kansainvälisen työväen juhlapäivää. Vappu on saanut alkunsa työväen oikeuksien puolustamisesta ja sitä kautta meille myös tärkeä juhla sekä mahdollisuus tutustua puolueemme juuriin.
Elämme tällä hetkellä hyvin poikkeuksellisia aikoja, jotka vaatii hyvin vaikeita ja poikkeuksellisia poliittisia ratkaisuja. Saammekin olla monella tapaa hyvin onnellisia, että meillä Suomessa koronavirus ollaan pystytty pitämään suhteellisen hyvin kurissa ja hoitoa on ollut saatavilla. Haluan siis kiittää meidän nykyistä hallitusta toiminnastaan ja pyritään muistamaan, että olemme kaikki velvollisia olemaan vastuullisia rajoitusten suhteen ja kantamaan kortemme kekoon taudin kukistamiseksi.
On myös ollut useampia hetkiä aiemmin historiassa, jolloin olemme joutuneet elämään niukasti ja jouduttu sietämään erilaisia poikkeusoloja. Tästä esimerkkinä sodat, joissa taisteltiin aatteen puolesta henkeen ja vereen. Kunnioittakaamme tänään menehtyneiden muistoa ja heidän uhrauksiaan meidän vuoksi. On hyvä välillä pysähtyä miettimään, kuinka paljon olisit itse valmis tekemään paremman yhteiskunnan puolesta. Olisitko sinä valmis pistämään henkesi likoon tasa-arvon ja yhteisen paremman tulevaisuuden puolesta? Varmaa kuitenkin on, että ilman yrittämistä asioita ei saada aikaan, vaan kovalla työllä ja tahdolla muuttaa asioita. Olemme saaneet paljon hyvää aikaan yhdessä ja kun jatkamme sitä työtä, niin kenenkään ei toivottavasti täydy tarttua enää aseisiin epätoivon vallassa.
Siis yhä tänä päivänä liikkeemme on tärkeä osa paremman ja tasa-arvoisemman elämän puolesta puhujana. Olemme onnekkaita, että saamme elää demokratian keskellä ja olemme luoneet maan, jossa jokaisella on oikeus äänestää ja saada äänensä kuuluviin varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Jatketaan samaan tapaan tulevaisuudessa hyvien asioiden aikaansaamista ja pidetään huolta, että nykyisistä arvoista pidetään kiinni myös jatkossa. Muistetaan käyttää ääntämme ja pidetään oikein kunnolla meteliä varsinkin tulevien vaalien alla. Luodaan yhdessä yhä parempi paikka meille kaikille.
Arvoisat lukijat!
Toivotan teille iloista vappua ja muistetaan nauttia keväästä ja tulevasta kesästä täysillä rajoituksista huolimatta.
-Joel Valkeasalo-
Jaa tämä artikkeli